Riistakamera kannattaa valita omien tarpeiden mukaan

Riistakameroita on paljon erilaisia ja sen valinta saattaa olla aluksi hämmentävää, varsinkin ensimmäistä kameraa ostaessa. Riistakamera sopii moneen tarkoitukseen; alunperin ne on kehitetty riistan valvomiseen ja tarkkailuun, mutta nykyään niille löytyy myös paljon muita käyttötarkoituksia. Riistakameraa voi käyttää esimerkiksi luontokuvauksessa, esimerkiksi arkojen ja harvinaisten lajien kuvaamiseen tai oman asunnon, kesämökin, pyöräkatoksen tai rakennustyömaan valvontaan. Oletko ostamassa riistakameraa ja mietit, millainen kamera sopisi käyttötarpeisiisi? Tervetuloa blogin pariin, tämän kertaisessa kirjoituksessa käsittelemme erilaisia riistakameroita ja sopivan kameran valintaa. Toivottavasti löydät hyviä vinkkejä riistakameran ostoon.

Riistakameroiden ominaisuuksia

Riistakamerat ovat tehty kestäviksi ja kompakteiksi ja niitä voi käyttää ympäri vuoden, myös sateella ja talvipakkasilla. Pakkasella kannattaa kuitenkin muistaa, että kaikkien laitteiden akunkesto heikkenee miinusasteilla ja akkua joutuu sen vuoksi vaihtamaan useammin. Vaikka riistakamerat kestävätkin sadetta ja kosteutta, niitä ei kuitenkaan kannata upottaa veteen. Lisävarusteena voi myös ostaa erilaisia sääsuojia, jotka pitävät linssit puhtaana ja suojaavat auringon heijastuksilta. Riistakameroilla voi kuvata sekä still-kuvia että videoita, ja kuvaus on mahdollista sekä päivällä että yöllä. Öisin kuvatessa kamerat käyttävät infrapunasalamaa, joka ei välähdä ja se on myös silmälle näkymätön. Päivällä kamera ottaa värikuvia ja yöllä otetut kuvat ovat mustavalkokuvia. Kiinnittäminen on myös helppoa ja jokaisen kameran mukana tulee yleensä kiinnitysvälineet.

Riistakameroita on sekä lähettäviä että tallentavia malleja

Jokaisessa kamerassa on SD-muistikortti, johon kamera voi tallentaa kuvia. Riistakamerat voidaan jakaa kahteen luokkaan, pelkästään tallentaviin ja tallentaviin ja lähettäviin kameroihin. Lähettävä kamera voi lähettää kuvia tai videoita reaaliajassa esimerkiksi sähköpostiin tai kuvaviestinä kännykkään, voit siis seurata reaaliajassa kameran kuvaamia tapahtumia. Tämä on hyödyllinen ominaisuus esimerkiksi silloin, kun kameraa käytetään valvontaan. Kamera tarvitsee toimiakseen akun tai paristot, joita täyttyy käydä ajoittain vaihtamassa ja lataamassa. Riippuen käyttötarkoituksesta, voi kameran laittaa toimimaan myös ajastimella, niin että se toimii vain valitulla aikavälillä. Kamerat toimivat yleisimmin liiketunnistimella. Jolloin ne nappaavat kuvan tai ottavat videota, kun jotain ilmestyy linssin eteen. Kannattaa varmistaa, ettei linssin eteen pääse esimerkiksi oksia tuulisella ilmalla, joka laukaisee liikkeentunnistimen. Usein liikkeentunnistimen herkkyyttä voi myös säätää omiin tarpeisiin sopivaksi. Riistakameroita myy esimerkiksi Eräkala verkkokauppa.



tag:
322 sanat

minusta

Blogi käsitöiden ja harrastusten maailmasta Onko sinulla lempiharrastus, jonka tekemiseen voit uppoutua niin, että muu maailma ja koko ajankulku unohtuu? Harrastuksia voi erilaisia, mutta kaikille yhteinen nimittäjä on se, että se on jokin asia, jonka tekemisestä nauttii niin paljon, että sitä tekee vapaa-aikanaan ja sen tekemistä ei haluasi lopettaa. Tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi musiikki, joka voi tarkoittaa sen kuuntelemista, tekemistä, instrumentin soittamista, laulamista tai keikoilla käyntiä. Muita tyypillisiä harrastuksia ovat esimerkiksi nikkarointi, askartelu, urheilu, käsityöt, lukeminen, keräily, piirtäminen tai pelaaminen. Harrastamisen ei tarvitse olla kallista ja paljon välineitä vaativaa, monesti asioiden keksimiseen tarvitaan vain luovuutta ja mielikuvitusta. Mukavaa, että olet löytänyt harrastusaiheisen blogimme pariin. Toivottavasti saat täältä inspiraatiota joko uuteen harrastukseen tai ideoita vanhan harrastuksesi kehittämisen. Tervetuloa mukaan ja jaathan myös oman lempiharrastuksesi kommenttikentässä!

Haku

tag